Matkalla Ruotsissa

Viikonlopun lähestyvät laskettelun Ruotsin mestaruuskilpailut näkyivät Hasselassa jo keskiviikkona, kun nuoria alkoi lapata paikalle bussilasteittain. Villi arvaus on, että kyseessä oli kilpailuihin avustajiksi jne. tulevia henkilöitä. Myös tiet oli lanattu huolella ja rinteitä konetettiin pitkin yötä. Toivottavasti vaan lumi riittää, sekä Ruotsin että Suomen puolella alkaa kyllä todella kaljua lumen puolesta.

Jouduimme tosiaan lähtemään kotimatkalle vuorokautta aikaisemmin, jotta ehdimme Suomeen perjantaiselle Espanjan lennollemme. Keskiviikkona siis pakkasimme aamupäivän laskettelun jälkeen kamat autoon ja menoksi. Nyt ajaminen sujui hieman suorempaan kuin toiseen suuntaan, kun emme uskoneet navigaattoria, vaan menimme ihan oman päämme mukaan. Lyhyin ei aina vaan ole nopein. Oman jännitysmomenttinsa asiaan toi kyllä vielä se, että diesel alkoi olla vähissä emmekä löytäneet ensimmäisestä kylästä huoltoasemaa. No ei se mitään, oli sitä dieseliä vielä 70 kilometrille. Seuraavasta kyllä löytyi, mutta automaatti ei suostunut lukemaan yhtäkään kolmesta mukana olleesta luottokortista. Ei auttanut muu kuin jatkaa matkaa, jolloin ajotietokone näytti lopulta jäljellä olevan dieseliä 10 kilometrille.  Siinä vaiheessa näimme Statoilin lippujen siintävän horisontissa, mutta kun pääsimme lähemmäs, huomasimme kyseessä olevan pelkkä rekkojen kylmäasema. Hieman alkoi jo kylmätä, mutta löytyi se tavallisten autojen Statoil sitten seuraavan mutkan takaa ja korttikin kelpasi ilman ongelmia. Sen jälkeen pääsimmekin satamaan jouhevasti ja täysin aikataulussa. Kyseessä oli tällä kertaa Finnlinesin hieman isompi alus ja palvelu oli yhtä ystävällistä kuin toiseenkin suuntaan. Nyt pysyi merikin tyynenä ja nukuin itsekin kuin tukki koko matkan.

Vierailin ensimmäistä kertaa pohjoisemmassa Ruotsissa ja yleisesti ottaen täytyy todeta Ruotsin olevan kaunis maa. Asun itse vanhassa maaseudulla vanhassa maalaistalossa ja arvostan vanhoja rakennuksia. Suomessa niitä on jätetty mätänemään hävettävän paljon, mutta Ruotsin maaseudulla vanhat rakennukset on pääosin kunnostettu upeiksi, lahotettuja taloja ei ole juuri missään. Monen pikkukylän keskusta on kuin suoraan postikortista tai vanhasta elokuvasta kylänraitteineen. Myös kielitaitoa täytyy kiitellä sekä Hasselassa että Ruotsissa yleensä. Keskinkertaisella virkamiesruotsilla pääsee jo pitkälle ja suomenruotsin tankkaamiseen suhtaudutaan asian vaatimalla ymmärryksellä. Kun sanasto ei enää riitä, lähes kaikki puhuvat hyvää englantia. Tämä lienee perustuu samaan kuin Suomessakin, hyvään koulutuksen tasoon sekä televisio-ohjelmien tekstitykseen.

Kaikkein eniten tiedostavan kuluttajan sydäntäni lämmittää kuitenkin ruotsalaisten ympäristöystävällisyys, joka on valovuosia Suomea edellä. Ympäristö- ja luomuteema kulkee mukana lähes joka asiassa, hotellin pyykkihuollosta elintarviketarjonnan kautta polttoaineisiin. Hyvänä esimerkkinä muun muassa se, että hampurilaisravintolassa ei kipata kaikkea jätettä samaan kuiluun, vaan kierrätyspisteessä on omat pikkuiset reikänsä jäille, pilleille, kansille, mukeille, pahveille, papereille ja ruoantähteille.

Nyt olemme taas kotona, tosin laukut pakattuna seuraavaa reissua varten (ei elämä aina tällaista ole, poikkeustilanne…). Kiitos kuuluu kuitenkin kaikille järjestäjille, opimme taas paljon uutta Ruotsista, vaikka olemme vierailleet siellä monta kertaa!

/Tanja perheineen Hasselasta

Olimme pakotettuja lyhentämään lomaamme yhdellä päivällä, koska olin varannut matkan Espanjaan jo aikoja sitten. Niinpä keskiviikko jäi viimeiseksi laskettelupäiväksemme, koska perjantaina piti olla jo Suomessa kapuamassa lentokoneeseen.

Kuusivuotiaamme meno jatkui yhtä vauhdikkaana ja kuten lapsilla on tapana, jossain vaiheessa on pakko alkaa leikkimään. Helpoissa rinteissä on pujottelutolppia ja kaaria, joiden alitse voi sukeltaa ja niitä kaikkia pitikin mennä ja joka päin. Yhdellä surkealla kerralla sauva tökkäsikin johonkin ja löi lapsiparkaa suoraan suuhun. Toinen etuhammas oli jo aikaisemmin irronnut ihan luonnollisista syistä ja muitakin hampaita heilui, joten irtosihan se toinen etuhammas tietysti siinä rytäkässä. Tätä eivät tietenkään muut laskettelijat tienneet, joten draamantuntua saattoi olla ilmassa hieman liikaa, jos vaan sivusta seurasi…

Tyttö kuitenkin painoi vielä takaisin rinteeseen, ei jäänyt mitään kammoa laskettelua kohtaan. Toista voi sanoa äidistä. Menin isoimmalla hissillä kokonaan ylös saakka ja ajattelin lähteä hissukseen sinistä rinnettä pitkää ja loivahkoa rinnettä alas. Mäen harjalla näin kuitenkin hiihdonopettajan, joka sanoi rinteen olevan valitettavan huonossa kunnossa aikaisen kevään ja lumen nopean sulamisen takia. Tiedustelin sitten helpointa reittiä alas, joka olisi ollut hissien toisella puolella oleva punainen rinne. Olin kuitenkin laskenut jo vähän matkaa alas, joten olisi pitänyt ottaa sukset kantoon ja kiivetä takaisin. Sitä en jaksanut tehdä, vaan päätin mennä lähintä punaista rinnettä. Kokematon laskettelija kun olen, niin kerta kaikkiaan luulin kuolevani tai vähintään murtavani jalan, jolloin en pääsisi lähtemään Espanjaan. Nämä kuvat mielessäni syöksyin alas rinnettä, jossa oli pomppuja ja jyrkkiä laskuja ihan riittämiin. Henkiin jäämisen onnen tunnetta tosin hieman heikensi se, että edelläni laski noin kymmenen vuotias tyttö vaaleanpunaisilla suksilla ilman sauvoja… Nooo, kyllä minäkin joskus. Rinteitä siis on kyllä Hasselassa joka makuun, mustia en uskaltanut katsoa edes päin.

Toinen laskettelupäivä meni eilisenlaisesti, tyttö kiitää ja vanhemmat pelkää. Nyt pääsimme jo isompaan vihreään rinteeseen ja sieltä se kuusivuotias painoi alas tulemaan. Poika 1 v. oli tänäänkin yhtä fiksoitunut rinnetyöntekijän moottorikelkkoihin kyytiin ja alas ja niin edelleen. Eräs rinnetyöntekijä huomasi pienen pojan innostuksen ja tarjoutui viemään pienelle ajelulle. Vaikka poika istuu kotona traktorin kyydissä, oli vieraan miehen kyytiin meneminen kuitenkin hieman arveluttavaa, joten isäkin pääsi mukaan moottorikelkka-ajelulle. Jos silmät voivat nauraa, niin sen ajelun jälkeen ne suorastaan hekottivat pienen pojan päässä!

Kun isä ja tyttö lähtivät laskemaan vielä kahdestaan, kävin hakemassa vuokraamosta murtomaasukset ja pikkupojalle ahkion. Siinä on muuten kätevä vempele, lapsella on lämmin, mutta itse pystyy hiihtämään kunnolla isojakin mäkiä. Poika nukahti ahkioon ensimmäisen sadan metrin aikana, joten oli pakko hiihtää sitten yli tunti pysähtymättä kertaakaan… Hiihtoladut olivat kerrassaan kauniita, mutta superaikainen kevät on tehnyt tehtävänsä niillekin eli 70 % lunta, mutta 30 % pelkkää sammalta. Työntekijät juttelivatkin, että täällä viikonloppuna hiihdettävien Ruotsin slalom-mestaruuksien kannalta ei lumitilanne hyvältä näytä. Mutta sama tilanne se on kai kaikissa Pohjoismaissa, se lumi nyt vaan lähti ja vauhdilla.

Illalla kävimme lapsien kanssa vielä kylpemässä. Verrattuna Suomen jääkylmiin uimahalleihin, oli vesi aivan taivaallisen lämmintä. Isot altaat noin +32 ja poreallas suorastaan kuuma. Tällaiselle kylmänvihaajalle aivan ihana kokemus! Saunakin löytyi ja ihan oikein suomalaiseen makuun tehty, ei mikään höyryhuoneensukulainen. Pari tuntia laskettelua, tunti hiihtoa, pari tuntia uintia, hieman pingistä ja Wiitä… Alkaa olla päivä pulkassa.

Mäkeen päästiin maanantaina, otimme varusteet aikuisille sekä 6 v. tytölle. Poika 1 v. sai tyytyä rattikelkkaan. Kumpikaan meistä aikuisista ei ollut käynyt laskettelemassa yli kymmeneen vuoteen, joten olimme mitä parhaimmat opettamaan laskettelua kuusivuotialle, joka ei ollut koskaan ollut mäessä… Suomenkielistä laskettelunopettajaa ei kuitenkaan ollut, joten mäkeen vaan! Ensimmäinen tunti meni siinä, kun temperamenttinen ja perfektionistinen (tunnistan itseni…)  kuusivuotias kirkuu ja heittelee sauvoja ympäri mäkeä. Taidamme olla tällä hetkellä koko paikan ainoat ulkomaalaiset, joten huomio oli taattu ja viety hienosti suomikuvaa maailmalle.

Laskeminen kuitenkin alkoi viimein hieman sujua, kun olimme vetäneet lasta hikipäässä sauvoista ylös mäkeä ja työntäneet alas. Oli aika siirtyä suurempien haasteiden pariin ja mies lähti lapsen kanssa pienimpään mäkeen hissillä. Kyseinen mäki on lyhyt, mutta sen alku on jyrkähkö. Tyttö jarrutteli jyrkimmän kohdan, mutta sen jälkeen hanat auki ja menoksi! Ja sama uudelleen ja uudelleen. Vanhemmat saivat jo siinä oman adrenaliiniannoksensa, kun pelkäsivät lapsen puolesta, joka ei itse selkeästikään osannut pelätä ollenkaan… Pikkupoika jaksoi viihtyä muiden laskemisen ajan hyvin laskemalla liukumäkeä hieman yli tuhat kertaa sekä kiipeämällä rinnetyöntekijöiden moottorikelkan päälle ja toiselta puolelta alas. Ja päälle ja alas ja päälle alas. Rinnetyöntekijöistä löytyi myös yksi suomenkielentaitoinen. Jos olisin sen tiennyt aikaisemmin, niin olisi saattanut kuusivuotiaalle löytyä äkkiä hiihdonopetusta rinnetyöntekijän toimesta, maksoi mitä maksoi… Kyllä sekin tulipesäke onneksi laantui, kun tajusi, että oppiihan tämän kun hieman malttaa harjoitella. Itselläkään ei mennyt mitään aivan hullummin kymmenen vuoden tauon jälkeen, vai mitä siitä pyörällä ajostakin sanotaan.

/Tanja perheineen Hasselasta

Lähdin itse lauantai-iltana matkaan 38,8 asteen kuumeessa, mies ja tyttö 6 v, olivat jo paranemaan päin, eikä poika 1 v. ollut sairastunut (vielä) ollenkaan. Olo oli hieman tärisevä, mitä ei juurikaan auttanut se, että merenkäynti oli yöllä aika tiukkaa. Kolmen aikaan yöllä oli pakko lähteä hakemaan raitista ilmaa, kun alkoi olo muuttua tärisevän lisäksi myös vihreäksi… Laivassa oli myös hevosia matkalla Ruotsiin valmennuksiin tai kilpailuihin. Kun miettii omia hevosiamme, niin ne olisivat kyllä jo heti alkumatkasta sanoneet sopimuksensa irti ja uineet takaisin Suomeen. Nämä hevoset olivat ilmeisiä kisakonkareita ja seistä tojottivat koko matkan trailerissaan aivan rauhassa.

Kun astuimme Naantalissa laivaan, emme ehtineet edes infotiskille saakka, kun virkailija kysyi “Hytti 7004, eikö niin?”. No, olihan se, taisimme pistää joukosta hieman silmään vauvansänkytilauksinemme. Koska kyseessä on pääasiassa autolautta, lisäksemme joukossa oli viitisen henkilöautoa, loput rekkoja. Palvelu Finnlinesilla oli kyllä aivan erinomaista, lapsille tuotiin ruuan jälkeen jäätelöä jne. Sen verran sain uteliaita katseita osakseni kumipyörämiehiltä, että mies totesi laittavansa oven yöllä varmuuden vuoksi takalukkoon =D Nooo, vitsivitsi.

Olimme perillä Kapellskärissä täysin aikataulussa, tosin yhtälö Suomen aika-Ruotsin aika-kesäaika-talviaika meinasi tuottaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Siitäkin selvittiin ja olimme oikeaan aikaan aamiaisella. Automatka Kapellskäristä Hasselaan meni ihan ok, tosin se yksi pakollinen “usko vaan navigaattoria”-kiertoreitti oli pakko tehdä. Järki sanoo “käänny”, mutta navigaattori “älä käänny”. Nykyihminen on koulutettu uskomaan navigaattoria eli metsän kautta kiertäen tultiin, mutta perille kuitenkin. Palvelu Hasselassa oli erittäin ystävällistä ja huoneen saimme parin tunnin odottelun jälkeen. Se meni ihan rattoisasti lounasta syöden ja paikkoja katsellen. Kun pääsimme huoneeseen, totesimme pikkupojan 1 v. silmien seisovan päässä ja kuumettahan hänelläkin oli. Vietimme siis ensimmäisen päivän pääasiassa huoneessa, illalla kävin tytön kanssa ulkona lenkillä katsomassa paikkaa laajemmin ulkoakäsin. Aika hyvän kuvan sai rinteiltä otettua, kun aurinko paistoi ja sunnuntaivieraita oli rinteissä paljon.

Huomenna paremmalla onnella, ehkä pääsee itsekin jo joukkoon!

/Tanja perheineen Hasselasta