«

»

Murtsikkaa Vemdalenissa

Näin aurinkoisissa tunnelmissa vietin viimeisen reissupäivän Ruotsissa. En ole hiihtänyt sitten seiskaluokan, mutta kyllähän se aika äkkiä muistui mieleen. Siis kuinka kamalaa hiihtäminen on, hahaha! No ei vaiskaan, erittäin mukava ja rauhallinen 7,5 kilsan lenkki tuli tehtyä olosuhteiden pakosta. Edellisenä päivänä pannutin rinteessä lumilaudallani ja häntäluu mustana vaihdoin välineeni hieman öö, turvallisemmaksi. Turvallisuus oli kyllä kaukana meikäläisen alamäkihiihtämisestä, kun puita alkoi tulemaan oikealta ja vasemmalta, lopputuloksena korkea ilmalento suoraan naamalleni. Metsäpuuteri onneksi pehmensi.

Vemdalsskaletissa oli kyllä hienot hiihtomaastot! Lenkin pituuden sai valita 2,5 kilometrista aina täyteen kymppiin saakka ja ladulla olikin paikotellen jopa ruuhkaa. Se ruuhka tosin taisin olla minä itse – hiukan hävetti, kun mummot painelivat kevyesti ohi tuulihousut heiluen. Eipä se hiihtokunto tule vissiin kuin, no, hiihtämällä ja jos olosuhteet olisivat aina näin täydelliset, niin kyllä meitsi olisi jo maajoukkueessa! Vaatimattomaksi tytöksi kasvatettu tässä moi.

Seuraavalla kerralla palataan mun lempiaiheen eli ruokakuvien kera! Kaiken tuon syömisen jälkeen hiihtämistä olisi voinut harrastaa enemmänkin..

Terkut, Nata

http://whitetrashdisease.indiedays.com/

2 comments

  1. Kea

    Hyvä että sentään joku meistä otti ladut haltuun!

    1. Natalia

      sanos muuta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>